Luin tänään Stockmannin kanta-asiakaskuvastoa. Mallit jotka mainostivat ”normaali” kokoisille ihmisille vaatteita olivat oikeesti lähinnä anorektisen laihoja. Kuvastossa oli myös muutama sivu jossa mainostettiin, isompaa mitoitusta olevaa mallistoa. Kuvastossa nämä mallit näyttivä isokokoisilta ja selkeästi ihannepainoista ihmistä isommalta. Rupesin kuitenkin pohtimaan asiaa siltä kantilta, että jos tälläinen niinsanottu xl-malli kävelisi minua kadulla vastaan. Katsoisinko minä, että onpa siinä selkeästi lihava ihminen. Ottaen huomioon, että jos nyt yleisesti tarkkailisin sitä minkä kokoisia eri ihmiset ovat. En usko, että tälläinen xl- malli saisi päätäni kääntymään todennäköisesti pitäisin häntä aivan normaalin kokoisena, en edes pyöreänä. Pointtinani tässä on se, että ne ihmiset jotka katsovat tätä kuvastoa ja potevat ehkä huonoa itsetuntoa tai kompleksia omasta ulkonäöstään. Saavat kuvastosta selvän viestin; he ovat lihavia. Yleisestihän tunnetaan, että nuoret tytöt varsinkin sairastavat runsaasti erilaisia syömishäiriöitä. Pohdin tässä taas kerran, että mikä on median vastuu. Asiastahan on käyty julkista keskustelua jo varmaan vuosia, mikään ei kuitenkaan ole kauheasti muuttunut. Mikä siinä sitten on niin vaikeata? Eikö anorektisten mallien tilalle voi vaaan valita normaalipainoisia? Pelkäävätkö mainostajat huonontuvaa myyntiä, kenties tämän asian takia. Vai missä se ongelma oikeasti piilee?

 
Olen myös kehitellyt teoriaa siitä, että niistä ihmisistä jotka luulevat olevansa lihavia tai ovat lievästi ylipainoisia tulee helpoiten sairaanoloisen ylipainoisia. Kysymys ei ole siitä, että nämä ihmset lihoaisivat muita helpommin. Vaan lähinnä siitä, että kun ihminen jo uskoo olevansa lihava. Hän saattaa ryhtyä ajattelemaan, mitä sillä on välia jos syön tuon viinerin, olenhan jo lihava. Toki saattaa myös tapahtua päinvastainen reaktio ja nämä ihmiset rupeavatkin laihduttamaan nyky-yhteiskunnan ihannevartaloa vastaavaa vartoloa itselleen. Kysymys on myös siitä, että nykyään ihminen leimataan hyvinkin helposti lihavaksi, vaikka todellisuudessa hän olisi hyvinkin terve normaalipainoinen henkilö. Ensinnäkin suurten valmistajien vaatekoot ovat yleensä mitoitettu huomattavan pieniksi. Näin jopa normaalivartaloisella ihmisellä voi olla vaikeuksia löytyy tiettyjen kauppojen valikoimista vaatteita. Ajatellaampa Marilyn Monroeta, hänethän tunnetaan runsaana naisena ja ainakin minulla oli joskus kuva, että Marilynia pidettiin jopa suorastaan lihavan. No oikeasti Marilynin vaatekoko oli 40. Eli aivan keskiverto nainen vaatekooltaan. Nykyään kai puhutaan ns. nollakoosta jota mallien pitää olla. Ennen kai koko 32 oli standardi koko mallikappaleissa. Käsitykseni mukaan nollakoko on tästäki pienempi. Miettikää oikeasti kuinka hirmuisen hoikka ihmisen pitää olle, että hän mahtuu kokoon 32. No jos laitetaan rinnakkain kokoa 32 ja kokoa 40 olevat ihmiset. Niin näyttäähän tuo kokoa 40 oleva ihminen lihavalta. Ei mikään ihme, että syömishäiriöt lisääntyvät jatkuvasti. Tsekatkaa vaikka tämän vuodatusnetin blogilistaa kohdasta laihduttaminen, joka toinen bloggaaja on syömishäiriöstä kärsivä nuori nainen.
 
Uskon siis, että jos ihminen kuvittelee olevansa lihava niin hänestä tulee selkeäsi helpommin lihava oikeasti. Ainakin omalla kohdallani on pitkälti käynyt näin ja muutamalla tutulla myös. Se ei tietenkään ole mitään yleispätevää tietoa. Mutta en usko, että ajatus nyt aivan tuulesta temmattukkaan on. Huomasitteko muuten telkkarissa jokin aika siten pyörineen ginatricon mainoksen, aika huomattavan hoikkia olivat mallit siinäkin. Kuinka moni muuten tietää ylipainoisen julkisuuden henkilön jos nyt ei ajatella suomalaista vaan vaikka esim tunnettuja hollywood tähtiä.
 
Tietenkin voidaan ajatella, että nykään lihavuus hyväksytään paremmin. Jos asiaa katsotaan siltä kantilta miten helppoa lihavan on löytää vaatteita. Nykyäähän kaikki tunnetut kauppaketjut tarjoavat isonkoon vaatteita. Kuinka moni kuitenkin hiipii hartia luimussa vaihvikaa isojen kokojen osastolle, luultavasti aika moni. Isot koot ovat kuitenkin valmistajelle puhdasti bisnestä, ei sillä oikeastaan ole mitään tekemistä suvaitsuvaisuuden kanssa. Suvaitsevaisuus lähtee meistä ihmisistä itsestään. Muistan tapauksen, kun olin kesätöissä tunnetussa yritykessä. Työssämme meidän kuului käyttää suojatakkeja. Häpesin hirveästi koska takkini oli koko 44 tai 46. Kerran parini, joka oli pieni   ihminen oli vahingossa ottanut minun takkini. Jälkeenpäin hän kysyi: ” Mitä kokoa oikein käytät, vastasin, että takki on kokoa 44. Hän sanoi jaa no siksi se olikin niin suuri, minulla on kokoa 36” Tämän tilanteen voi ymmärtää kahdella tavalla, niin että hän vain totesi asian olevan niin ilman sen kumpempia taka-ajatuksia. Mutta koska minä koin olevani lihava jo sillon. Koin asian niin, että hän huomatti lihavuudesta epäsuorasti. Luulen kyllä asian olleen niin koska en kuulunut parini suosikki ihmisiin. Lihavuus tavallaan ruokkii itse itseään. Yleensä ajatellaan, että anoreksiaa sairastava ihminen on sairaalloisen laiha. Mutta ehkä nekin ihmiset ovat tietyllä tavalla anorektikkoja jotka kokevat ruuminkuvansa väärin, vaikka ovatkin normaalipanoisia.
 
Tässä onkin yhteiskunnalle, medialle ja vähän kaikille haastetetta miten saadaan ihmisten kuva normaalipanoisesta ihmisestä muuttumaan niin, että hän on oikeasti normaalipainoinen, eikä sairaalloisen laiha? 
 
Jees tälläistä tilitystä tänään, huomenna on sitten taas se pudotusmäärän paljastamispäivä. Hassua, olen luonut itselleni paineita siitä, että kuinka paljon painon pitää tippua. Koska ajattelen teidän ajattelevan, että sen pitää olla vähintään kaksi kiloa, muuten olen epäonnistunut. Oikeasti ajatus on omani. Enhän minä voi teidän ajatuksianne tietää.
 
Muiskis ja huomiseen!