Eilen meni lopullisesti hermot liian suuriin housuihin. Tilasin sitten Ellokselta, sellaiset perusfarkut, ei ollut kauheen kalliit. Otin viel express toimituksen niin pitäis tulla nopeesti. En kyllä ole yhtään varma, että tuliko nyt mitenkään oikea koko. Kun ne koot tuntuu olevan tosi paljon mallista ja merkistä kiinni. Mutta kivaa se on siltikin saada uudet housut siksi, että on laihtunut. JEE! Eikä aina sen takia, että on lihonnut entisistä ulos. Enpä muista koska suunta olis ollut näin päin. Oon miettinyt paljon, että pitäisikö mun laittaa kiertoon vanhat isot vaateet, on siis ihan hyväkuntoisia vielä. Toisaala on takaraivossa sellainen pieni kutina, että mitä jos lihon takas. Eli jos säästän vanhat housut niin onko se sitten sama kuin antaisi itselleen luvan lihota takaisin? Toisaalta voisi olla motivoivaa kokeilla niitä välillä, että jaaha näin iso oon ollut tai sitten rupee vaan vituttaa. 

 

Enkä mä oikeesti ulkonäön takia laihduta pelkästään, niinkuin oon ehkä sanout sata kertaa. Mutta eräs syy on se, se että sairastan endomertrioosia (kohdun limakalvon sirottelu tauti, eli kohdun limakalvoa kasvaa muualla kuin kohdussa) toinen munasarja on jouduttu sen takia poistamaan ja nyt jälkitarkistuksessa todettiin jäljellä olevassa munasarjassa kysta. Niin oon aika varma, että se joudutaan enemmin tai myöhemmin leikkaamaan pois. Niin on tosi tärkeetä saada painoa pois, koska leikkausriskit on sillon paljon pienemmät. Elokuussa on seuraava kontrolliaika tyksissä.

 

Olen tässä kirjoittanut erilaisista versioista mitkä on mahdollisesti vaikuttanut mun lihoamiseen. Ihan konkreettisesti voin sanoa, että psyykelääkkeet on olleet yksi tekijä. Siis ne on lähinnä lisännyt ruokahalua ja kun psyyke on muutenkin ollut huonossa hapessa. Niin ei sitä ole sitten jaksanut vastustaa. Eritttäin monella psyykelääkkeellä on syömishimoa nostava vaikutus, mikä tietty on kurjaa. Jos kärsii masennuksesta kuten minä niin on vähän ristiriitaisia tunteita niitä lääkkeitä kohtaan. Toisaalta ne auttaa pitämään ihmistä pinnalla, mutta samaan aikaan lihottaa (siis ei ne lääkkeet lihota suoraan) niin sitten myös itsetunto laskee, kun paino nousee. Toisaalta nyt on ainakin mulla aika hyvä tasapaino lääkkeet toimii kohtuullisen hyvin ja oon sen verran paremmassa kunnossa, että oon jaksanut alkaa kiinnittää huomiota painonhallintaan. Sen verran rankka tä enedieetti on, että kyllä tässä psyyke on koetuksella, mutta niin olisi varmaan ihan ns. normaalilla ihmiselläkin.

 

 Niin ja se on myös rankkaa mitä olen sanonut aikaisemminkin, kun oon tunnesyöppö niin en oikeen ole vielä keksinyt syömisen tilalle asiota, mitkä sitten aiheuttaisivat mielihyvää. Tai oon mä keksinyt, mutta ne on asiota, mitkä ei kuulu jokapäiväiseen arkeen. Liikunta varmasti olisi yksi asia, mikä varmasti olisi mielihyvän tuottaja, alun tökkimisen jälkeen. Niin ja onhan se tutkittua tietoa, että liikunta auttaa masennukseen positiivisesti. En vaan oikein koskaan ole ollut mitenkään liikunnallinen ihminen. Lähinnä muistossa on koulun liikuntatunnin, mitkä eivät kovin kannustavia olleet. Talvella oli pakko luistella vaikka varpaat oli umpijäässä. Cooperin testiä vedettiin hikihatussa ja sitten vertailtiin keskenään tuloksia, aika nöyräähän se oli siellä pahnan pohjimmaisena. Luulen, että monella muullakin ikäiselläni on samanlaisia muistoa koulun liikuntatunneista. Toivottavasti nykyään henki on kannustava eikä tuomitseva. Ei se lihava tuomisemalla rupee liikkumaan. Se vähäntää entistä enemmän motivaatiota.

 

Tänään kyllä otti päähän, olin eilen sanonut äidilleni, että en tiedä kuinka kauan pää kestää tätä dieettiä. Niin tänään äiti sitten soitti ja kyseli, että mites ruokavalio. Sanoin, että samoin kuin ennenkin niin äiti oli hirvittävän helpottunut ja rupesi heti kannustamaan. Ei se sitä tarkoita, että jos olisin nyt keskeyttänyt enen, että olisin ruvennut samantien kerroshampurilaista vääntämään. Tottakai olisin jatkanut laihdutusta syömälle kevyesti. (Tiedän muuten, että äiti lukee tätä) No ihan hyvä äiti se on. Joka tapuksessa tä enejuttu on alku maaljon suuremmalle asialle, eli pysyvälle elämäntapa muutokselle. En muute aio saada näitä kiloja takaisin. Ymmärrän kyllä sen, että välillä vaaka voi näyttää plussaa. Se on ihan ok. Tai ainakin väitän niin. No siihen on vaan totuttava, että ei se paino tälläitä tahtia tule tippumaan. Olen kyllä miettinyt, että ene jakson voisi jossain vaiheessa uusia, mutta se on sitten joskus. Mulla on kuitenkin aika paljon tota paino tiputettavana.

 

Lisäänpä tähän muuten eilen otetun kuvan itsestäni on kyllä kasvokuva. Mulla on aika kiukkuinen ilme siinä ja tietty mun mielestä näytän tosi vanhalta ja ryppyiseltä. Mutta enhän mä mikään teini enää olekkaan. Vaikka joskus siltä tuntuu!