Nyt on sitten kolmas viikko takana. Uskomattoman nopeasti on aika mennyt. Tuntuu, kun olisin vasta eilen tuskaillut nälän ja mielihalujen kanssa, jotka alussa olivat todella voimakkaita. Tällä hetkellä on hyvin ristiriitaiset tuneet. Toisaalta tuntuu, että olen todellakin ylittänyt itseni. Toisaalta taas on kyltymätön nälkä tiputtaa lisää kiloja. Ajatukset lentelevät nyt olen tiputtanut xx määrän kiloja niin voisin vielä tiputtaa xx. Myönnän, että tämän voi helposti vetää överiksi. No onneksi minulla on hyvät tukijoukot, jotka varmasti alkavat pistää minua ruotuun jos menee överiksi. Tosin itsehän se raja on vedettävä. Tarkoitan tässä nyt sitä kuinka kauan jatkaa ene dieettiä. Laihduttaa aion tämänkin jälkeen, mutta silloin ”normaalilla” ruokavaliolla. Enkä tarkoita, että aion palata entiseen mässäilyyn. Sitten olisi kyllä hetkessä kilot takaisin.

 

Jäin aikoini töistä sairaslomalle vaikean masennuksen vuoksi. Siihen johti aikaisemmat masennusjaksot. Sekä se, että vaadin itseltäni järjettömästi. En koskaan ollut riittävän hyvä. Siksi minun onkin oltava tarkkana laihduttamisen suhteen. Enkä nyt puhu mistään anoreksiasta. Vaan siitä, että uuvutan itseni loppuun. Tiedän jo etukäteen, että minun on vaikea hyväksyä tasannevaiheita joita aivan varmasti on tulossa. Tulevaisuudessa on myös asennoiduttava siihen, että järkevä painon tipustus vauhti on noin puoli kiloa viikossa. Oikeastaan laihduttaminen on paljon enemmän psyykkistä työtä kuin fyysistä. Myös sosiaalinen puoli, tulee voimakkaasti esiin. Ihmiset saattavat ihmetellä, miksi entiselle herkkusuulle ei enää kelpaakaan pulla ja makeiset. Tosin luulen, että minun laihduttamiseni on varmasti aika yleisesti tunnettu asia. Ainakin niiden ihmisten keskuudessa jotka seuraavat facebookkia. Elämäntapa muutoskin lähtee ihmisen psyykkeestä. On suggestoitava itsensä siihen, että ruokavalioon ei enää kuulu rasvaisia tai makeita herkkuja. Tietenkään mikään totaalikieltäytyjä ei saa olla. Sillä tavalla homma menee aivan varmasti metsään. Ehkäpä järkevää olisi sopia etukäteen joku päivä tietyllä ajanjaksolla, jolloin on sallittu syödä vaika kakkupala. Myös säännöllisistä ruoka- ajoista on opittava pitämään kiinni. Paljon on siis pystyttävä muuttamaan, että laihduttamisen lopputulos on onnellinen.

 

Huomaan kyllä nytkin itsessäni piirteita jotka liittyvät sekamuotoiseen persoonallisuushäiriööni. Sairastan tai oikeastan omaan piirteitä epävakaasta ja vaativasta persoonallisuudesta. Tosin normaalin persoonallisuuden ja persoonallisuushäiriön välinen ero on kuin veteen piirrettävä viiva. 

Laitan tähän lyhyen kuvauksen epävakaasta persoonallisuuhäiriöstä. Olen ottanut kuvaukseen mukaan lähinnä sellaiset oireet, jotka koskevat eniten minua. Tärkeimmät kohdat olen alleviivannut. Uskon, että tällä häiriöllä on ollut merkittävä vaikutus omaan lihavuuteeni.

 

Epävakaan persoonallisuuden keskeisimpiä oireita ovat tunne elämän epävakaus, jossa tunteet vaihtelevat vihaisuuden ja ahdistuneisuuden sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden välillä, sekä impulsiivisuus. Muita keskeisiä oireita ovat mielialan vaihtelu päivittäin joko itsestään tai tilanteiden mukaan, mielialan herkkyys ympäristön vaikutuksesta, minäkokemuksen häiriöt, sosiaalisten roolien korostunut merkitys, jatkuvuuden tunteen puutteellisuus, epäjohdonmukaisuus, impulssikontrollin häiriöt,  käsitys itsestä epäonnistuneena, vajavaisena ja hävettävänä. 

 

Ehkä eniten on vaikuttanut, se että olen aina uskonut olevani epäonnistunut ihmisenä. En oikeastaan ole jaksanut välittää painnoususta, koska olen tavallaan uskonut jo olevani lihava. Vaikken en nuorempana sitä ollutkaan ainakin äitini mukaan. Tavallaan, että mitä väliä sillä on jos lihon, kun olen jo hävettävä ja epäonnistunut. Koska olin myös koulukiusattu ja minua kiusattiin painostani aloin tavallaan uskoa, että en voi tehdä tilanteelle mitään. Tuntui, että en osannut itse ajatella mietin jatkuvasti mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. (Ajattelen sitä myös nykyään paljon) Koska koin että muut ihmiset ajattelevat minun olevan lihava. Niin uskoin asian olevan niin. Varmasti myös suuret mielialavaihtelut aina tuskaisuudesta iloon on vaikuttanut painooni. Olen aikasemminkin sanonut, että olen tunnesyöjä. Kun tunteet sitten menevät päivän aikana vuoristorataa, tulee sitä sitten syötyä enemmän, koska on lievennettävä pahaa oloa ja hyvää oloa voi sitten taas palkita syömällä jotain hyvää.

 

Ajattelenkin, että olen nyt kykevä laihduttamiseen ensimmäistä kertaa elämässäni tosissaan. Koska persoonallisuushäiriötä sekä masenusta on pystytty lieventävään sekä lääkityksellä, että psykoterapialla. Laihduttaminen kyllä vie tällä hetkellä kaiken energiani. Olen erittäin herkkä ahdistukselle. En käytännössä siedä sitä ollenkaan. Koska minulla ei ole erergiaa sen sietämiseen.Toisaalta pitkällä tähtäimellä uskon laihduttamisen parantavan merkittävästi mielialaani. Luultavasti suurimmaksi osaksi siksi, että se poistaa erinäisiä fyysisiä rajoitteita. Tietenkin myös ulkonäöllä on minulle merkitystä ainakin jonkin verran. Olisin aika tekopyhä jos väittäisin muuta. Onhan laihuus nyky-yhteiskunnassa ihannoitua. Uskon kyllä, että lihavuuskin hyväksytään paremmin kuin ennen. Ehkä kuitenkin parasta laihtumisessa on terveysriskien vähäneminen, koska minulla on taipumusta niinsanottuun katastrofiajatteluun. Pelkään jatkuvasti syödänkohtausta, aivoinfarktia, keuhkoemboliaa sekä tietysti diabetesta. Onneksi kaikki veriarvoni ovat vielä hyviä. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä alkaa laihduttamaa.

 

Tämän viikon tiputus ja kokonaistiputus löytyvät oikealla puolella olevasta sarakkeesta.