Joo nyt dieettiä on sitten kestänyt tasen seitsämän päivää. Painonpudotus on ollut oikeastaan hämmentävän nopeaa. Olen vähän miettinyt, että onko mun vaaka jotenkin viallinen. Mutta tosi friikillä kuten minä, niitä on kaksi ja jos molemmat näyttävät samaa. Niin eiköhän tulos oo aika varma. Olen myös miettinyt kaikkia muita ihmeellsiä selityksiä sille, etä painoa on tippunut paljon. Jos muistan alkuluvun väärin tai jos olenkin psyykoosissa, enkä tajua mistään mitään. No kovin todennäköistä ei ole, että olisin psyykosissa...eli eiköhän se painon tippuminen ole ihan todellista.

Koska kyse on kuitenkin ensimmäisestä viikosta niin varmasti suurin osa tiputuksesta on nesteitä, että eiköhän vauhti rupea tasaantumaan ensi viikolla. Sehän on tietysti totuus, että mitä suurempi ihminen niin sitä helpommin paino tippuu. Realistinen viikkotipustus määrä olisi kaksi kiloa viikossa. Kuvitelmissani se tietenkin tippuu viiden kilon viikkovauhtia.

Olen jo suunnitellut, mitä kaikkea teen kun olen laiha. No oikeastaan teen nyt ihan samoja asioita. Ei lihavuus oikeastaan ole estänyt minua tekemästä mitään mitä haluaisin. No joka tapauksessa aion shoppailla hirvittävän kasan vaatteita, koska saatan tulevaisuudessa mahtua henkkamaukan halpisrytkyihin. Sitäpaitsi ne ovat oikeesti aika kivojakin suurin osa. Omistan kyllä tälläkin hetkellä valtavan määrän vaatteita, mutta isojen ihmisten vaatteet ovat aina kalliimpia ja valikoimat eivät ole niin kattavia. Toki satsaisin myös laatuun, ainakin kengissä ja päällysvaatteissa. Niin ja haaveenani on saada marimekon kotitakki. Se on vain yksi hienoimmisa vaatteista mitä tiedän. Mutta sen lupaan ja vannon, että legginssejä en koskaan pue päälleni! 

Mutta tälläistä tänään, oikealla olevassa sivupalkissa on viikkopudotuksen määrä. Uskokaa tai älkää...