Täytyy myöntää, että olen uskomattoman tyytyväinen itseeni. Ihan rehellisesti jos tunnustan niin epäilin itseni aluksi aika paljonkin. Tuntuu uskomattomalle, että on kohta mennyt kaksi viikkoa, enkä ole repsahtanu kertaakaan. En uskonut, että minussa olisi tälläisiä voimavaroja saatika sinnikkyyttä. Kaikki entiset dieetit ovat loppuneet varmasti alla viikossa. Ehkä ihmisen pitää saavuttaa tietty piste, jolloin hän on valmis muuttumaan. Eikä muuttuminen saa tapahtua, siksi että muut haluavat tai halustä näyttää kenellekkään. Muuttumisen on tapahduttava omasta halusta ja sen on merkittävä ennen kaikkea itselleen jotain. Muutenhan koko hommassa ei olisi mitään järkeä. Kaikki tietävät, että alkoholisti ei lopeta juomistaan ympäristön painostuksesta, vaan omasta halustaan ja motivaatiostaan. Ehkä laihduttamisessa on kyseessä pitkälti samasta asiasta. On aivan sama mitä lääkärit sanovat jos et itse koe tarvetta ja halua muuttua. 

Välillä harmittelen, että miksen en aloittanut tätä jo 20 kiloa aikaisemmin. Mutta nyt ajattelen, että en varmasti ollu vielä silloin valmis ja turha niitä kahtakymmentä kiloakaan on jossitella. On katsottavaa asiaa realistisesti ja ajateltava, että nyt on se hetki. Jos en tee mitään niin painonnousu todennäköisesti jatkuu ja mietittävä mitä oikeasti haluaa. 

Lihava ihminenhän kyllä kokee nyky-yhteiskunnassa helposti ympäristön painetta laihduttaa. Oikeastaan lihava ei voi välttyä  terveysvalistukselta, Kyllähän myös laihoja ihmisiä selvästi ihannoidaan ja lihavia saatetaan pitää laiskoina ja saamattomina. Satunnaisesti saa lehdestä lukea mielipidekirjoituksia joissa halutaan, että ylipainoiset ihmiset maksaisivat esimerkiksi korkeampia lääkärimaksuja. Onhan kieltämättä totta, että lihavuus kiistämättä lisää riskiä sairastua tiettyihin sairauksiin. Mutta samaa sääntöä voitaisiin toteuttaa vaikka rattijuoppoihin, tupakoitsijoihin. liian stressaavaa elämää viettäviin ihmisiiin. Oikeastaan kaikkiin ihmisiin jotka laiminlyövät omaa hyvinvointiansa. Tuskin kukaan ihminen vapaaehtoisesti valitsee lihavuutta.

Lihavuus saattaa myös eristää ihmisen. Lihava ihminen häpeää itseään helposti ja kokee olevansa ruma. Vaikka oikeasti kauneus lähtee pitkälti sisältäpäin. Mitä itsevarmempi ihminen sitä kauniimpi. Lukioaikana kanssani kävi samaa vuosikurssia eräs tyttö, joka pukeutui aina huomiota herättävän oudosti. Mutta koska hän osasi kantaa vaatteensa ylpeästi, eikä hävennyt itseään. Näytti mikä tahansa hänen päällään hyvälle. Äärimmäisenä esimerkkinä hänellä oli kerran veljensä päiväpeitto kiedottuna toogamaisesti ylleen. Eikä kukaan sitä kummastellut tai tuijotellut.

Itse olen koko elämäni kärsinyt äärimmäisen huonosta itsetunnosta osaksi juuri ylimääräisten kilojen takia. Varsinkin nuorempana pyrin peittelemään itseäni liian suurilla vaatteilla. Erityisesti häpesin jos paita ei ulottunut takapuolen alle. Olisikohan sekin lähtenyt siitä, että joku tuli sanomaan "Kyllä sulla on iso perse" Nykyään en pue päälleni ylisuuria vaatteita enkä häpeä näyttää takapuoltani. No en tosin mitään napapaitojakaan käytä, mutta ne tosin ovat minusta rumia kenen tahansa päällä painoi sitten 50 kiloa tai sata kiloa.

Ehkä koomisin tapahtuma, mikä liittyy lihavuuteen oli, kun mieheni oli järjestänyt yllätys Pariisin matkan. Yritin aluksi kieltäytyä matkasta vedoten kaikkeen mahdolliseen lentopelosta alkaen. No eivät ne läpi menneet. Todellinen syy, oli se että pelkäsin kuollakseni, että en mahdu lentokoneen istuimeen. Matkatoimistossakin kysyin virkailijalta, että luuleeko hän että mahdun koneen penkkiin. Kävimme jopa minun tahdostani lentoasemelta kysymässä asiaa. Nooh virkailija otti minua olkäpäästä kiinni ja sanoi: "Kuule tyttö, kyllä niitä lihavampiakin ihmisiä matkustaa lentokoneella kuin sinä". No eipä se paljon minua rauhoittanut jännitin asiaa siihen saakka, kunnes istuin mukavasti lentokoneen penkillä. Nyt jälkeenpäin asia tuntuu järjettömän hauskalle, mutta silloin se oli todellista pelkoa.

Että sellaista...