Tavallistakin tylsempi päivä. Tuntuu, että olen koko päivän miettinyt ruokaa. Oikeesti haluaisin syödä voileivän. Niin ja tuntuu, että telkkaristakin tulee vain ruokamainoksia. Eihän se tietenkään niin ole. Mutta sitä mitä ei saa niin sitähän sitten yleensä haluaa. Siis pätenee tässä ruokajutussa, tuskin muussa. No jotain hyvää sain uudet silmälasini, jotka ovat sika hienot. Sointuu hiusten kanssa kivasti, kun on oranssit ja hiukset ovat punaiset. Ostin ne kyllä ihan halvalla, sellaisiksi kakkoslaseiksi.

Niin tänään oli tosiaankin tyksin ravitsemusterapeutti. Jännitin etukään, että mitä jos kieltääkin koko ene dieetin. No niin ei käynyt, sanoi, että voin ihan rauhassa jatkaa. Viiden viikon päästä sovittiin uusi aika. Otin vähän sellaisen tuplavarmistuksen jos en saakkaan kaupungin ravitsemusterapeutilta siihen mennessä aikaa. Niin on ainakin jokin. Se tarkoittaa myös sitä, että aion sinnitellä enellä vielä seuraavat viisi viikkoa. Meinasin kirjoittaa, että kuukautta se olis jo aika rankkaa. Okay musta kyllä vähän tuntuu, että se viisi viikkoa on on viisi kuukautta. Mutta kyllä perkele suomalaista sisua pitää olla sen verran, että siihen pystyy. Tai ihan mitä sisua vaan vaikka kiinalaista, sama se, mutta sisua kuitenkin. Jos on mennyt syömään itsensä näin läskiksi niin on sitä myös pystyttävä laihduttamaan. Okay, voisin tietty vedota, että psyykelääkkeet on lihottanut mua. Mikä onkin osin totta, osalla lääkkeistäni on ruokahalua lisäävä vaikutus. Mutta edelleenkään kukaan ei ole ruokaa minulle tuputtanut väkisin.

Mietiskelin tuossa tylsistyneenä sohvalla rötväten, että mitä kivaa tekisi tänään illalla. Ajattelin , että joo mennään ravintolaan syömään. Sitten tietenkin tajusin, että enhän minä voi nyt mennä ravintolaan. Tai no jos ottaisin omat eväät olisihan siinä sitten ravintolan tunnelma. Kuitenkin tajusin, että ok en voi mennä viiteen viikkoon ravintolaan syömään, mutta jos menisin lihavuusleikkaukseen en voisi ikinä mennä ravintolaan syömään. Tämähän on siis oikeastaan aika pikkujuttu.

En usko, että tulevaisuudessa kun syön niin nälän tunne ei tule olemaan ongelma. Enemmänkin ongelmana on mielihalut. Olen kuitenkin palkinnut ja lohduttanut itseäni herkuilla ties miten kauan. On vaikea luopua siitä. Uskon, että aika helppoa on ruveta syömään terveellisesti ja pieniä annoksia. Varsinkun mahalaukku on kuitenkin eneilyn aikana pienentynyt. Täytyy nyt vaan keksiä joku muu, lohdutus ja palkitsemiskeino kuin ruoka. Tiedän kyllä, mikä toimisi, mutta se on aika huono keino sekin. Nimittäin lohdutan itseäni myös sillä, että ostan jotain kivaa. Se voi olla vaate tai joku sisutuselementti. Aika kalliiksi sellainen tulee pitkän päälle. Tosin hyvä keino voisi olla, että kiertäisi kirppareilla enemmän ja koittaisi sieltä sitten bongata jotain miellyttävää halvalla. Olen jo päättänytkin, että haluan kerätä erilaisia 50, 60. ja 70-lukujen  kahvikuppeja. Olisi hauskaa, kun tulisi vieraita niin voisi tarjota kaikille kahvia erilaisista kupeista. Mieheni ei kyllä pitänyt ideasta ollenkaan. Tosin omistan jo 33 erilaista muumimukia, että kahvin tarjonta välineistä ei ole pulaa. Yleensä huvittelen sillä, että valitsen kullekkin vieraalle mukin heidän persoonansa mukaan.

Joopa joo tälläisiä löpinöitä tänään. Nyt on ruoka- aika!